sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Joulukortit '13 vol.1

Päätin, että tänä vuonna joulukortit eivät jää viime tippaan ja ensimmäiset kortit teinkin jo joskus elokuussa..Tosin siihen se joulukortti-innostus sitten jäikin. Tarkotus olisi joskus pystyä tekemään niin paljon kortteja, että niitä jäisi reilusti myyntiin, mutta aika meinaa tulla aina vaan vastaan :/ Yksinkertaisesti en ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisin. Tai ehtisin, jos suunnittelisin vapaa-ajan käyttöni tarkemmin, mutta siihen en halua ryhtyä. Fiiliksen mukaan! :)





maanantai 14. lokakuuta 2013

Hääkortteja

Tänä vuonna lähipiirin häät painottuivat syksyyn ja pääsin askartelemaan useammankin hääkortin.





sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Synttärikortti kummitytölle

Ompa taas kulunut aikaa viime päivityksestä. Viikonloput on menny reissuissa ja viikot menee sellaista haipakkata, ettei itsekään meinaa pysyä perässä :) Viime kuussa kummityttöni täytti 5-vuotta ja hänelle tein tämän kortin. Lahjasta lisäilen kuvia sitten myöhemmin..

3D-nalle löytyi askartelulaatikosta valmiiksi koottuna, "ONNEA"-leimasin on 
Paperinauhasta ja numero Tiimarista.