sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Hopeakoruja

 
Tästä kaikki alkoi. Vasemalla harjoitustyönä tehty muinaisketju ja oikealla itselleni tekemä rannekoru. Ihastuin heti tuohon oiliketjuun, mutta päätin hakea tuntumaa hopealangan käsittelyyn aloittamalla helpolla muinaisketjulla ennen varsinaisen korun tekemistä.

 Oiliketjua.

Koruaskartelussa pärjää aluksi hyvin muutamilla perustarvikkeilla, joita ovat mm. pyöröpihdit, sivuleikkuri, saha sekä tietenkin hopealankaa ja helmiä. Lisäksi tarvitaan ideoita ja hyvät hermot ;)

 Tämän korun olen tehnyt äidilleni lahjaksi. Korussa on käytetty valkoisia lasihelmiä ja neljästä hopearenkaasta tehtyjä myttyjä. Lukkona on käytetty papukaijalukkoa ja koruun on jätetty pieni häntä, joka toimii myös koristeena, mutta antaa myös vähän säätövaraa korun pituuteen :)

 Hopeakoru lahjarasiassa.

 Tässä rannekorussa on käytetty vähän erilaista tekniikkaa. Hopealangasta ei olekaan tehty renkaita vaan se on letitetty. Sormet ja hartiat olivat kyllä aika kovilla tätä tehdessä, mutta lopputulokseen olen kyllä tyytyvänen :) Tämäkin koru on jäänyt omaan käyttöön.

Hopeakoruja olisi mukava tehdä enemmänkin, mutta sitä rajoittaa vähän tuo hopealangan hinta :/ Pelkästään tuon ylimmän rannekorun materiaalit maksoivat n. 50 euroa. Itselleen ja lahjaksi näitä kyllä tekee mielellään, mutta laatikon täytteeksi materiaali on vähän kallista. Mutta silloin tällöin kortti- ja kierrätysaskartelun vastapainoksi mukavaa vaihtelua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti